|
Isälle leivoin viime pyhänä mansikkakääretortun. Omia mansikoita pakastimesta.
|
Isä kävi viime talvena Hollolan terveysasemalla fysioterapiassa kolarin
jälkeen. Fysioterapia oli hänelle todelle hyvää, myös henkistä terapiaa.
Isän palautettua rollaattorin, oli fysioterapeutti kehottanut kansliasta pyytämään
kävelysauvan tueksi. Isä oli pyytänyt ja tämä välineistä vastaava
rouva oli tokaissut, että jos fysioterapeutti on niin sanonut, niin
pyydä häneltä se kävekykeppi. Isä tuumi, että tapelkoot naiset
keskenään. Ikävää, että vanhuksille näytetään oma mielivaltaa. Nooh, sinnitteli tähän
saakka ja nyt suostui minulta pyytämään kävelykepin lahjaksi. Terveysasemalle ei halunnut mennä toiste kyselemään.
Harmikseni normikävelykeppejä ei myyty missään marketeissa. Apuvälinetekniikka, joka on ilmeisesti ainoa liike Lahdessa joka myy, on kiinni lauantaisin ja arkiaukioloajat olivat sellaiset, etten kerkiä sinne töistä. Apteekissa sanottiin, että voivat tilata, mutta saan itsekkin tilattua netistä. Claes Olssonilla on jopa ollut aiemmin malli, jossa on myös penkki,
mutta ei harmikseni enää. Tokmannilla on ollut malli, jossa oli pyörän
kello ja kolpakko, mutta ei enää. Olen 80-luvulla ostanut mummolleni puisen kävelykepin Kyprokselta tulaisena, mutta keppi on perinnönjaossa mennyt jo jollekkin. Monosen kenkäliikkeestä löytyi malli, jossa on myös sateenvarjo samassa. Jätin sen kuitenkin ostamatta.
Googletin muutaman haun netistä ja löysin kivoja malleja. Valinnanvaraa löytyy: 100- 180 kg:n painoa kestäviä, kaatumaton malli, jääpiikillä ja ilman, led-valo eteen tai alaspäin, pimeässä heijastava, sateenvarjon kanssa ja ilman, erilaista kädensijoista puhumattakaan. Värivaihtoehtojakin oli runsain mitoin, myös kukallisia ja pinkkejä. Varret joko puuta tai alumiinia, taitettavia, matkalle sopivia. Puuvartiset katkaistaan tilauksesta sopivan mittaisiksi ja alumiinivartisissa pituus säädettävissä 2-3 cm:n välein. Hinnat ovat 20-50 euron hujakoilla, ei pahoja! Löytyi toki kalliitakin malleja. Ne olivat jalopuusta tehtyjä, hopea- tai muu jalometalli kädensijalla.
Isä valkkasi Bekvilin kotimaisen beigen kävelykepin, jossa on sisäänvedettävä jääpiikki. Lisävarusteena tilasin siihen rannehihanan. Keppi tuli parissa päisvässä postiin. Säädin kepin sopivaksi. Säätö oli melkoisen tiukassa. Tarvin säätöön toisia käsiä avuksi. Muutoin keppi on hyvä. Isä sanoi, että tämän kanssahan mä melkein juoksen, niin oli fysioterapeuttikin kehunut kulkua.
HAITARISÄÄRYSTIMET
Tein haitarisäärystimet. En ymmärrä, miksi ensimmäisestä tuli 2 cm pidempi ja leveämpi kuin kahdesta seuraavasta kappaleesta. Omistan yhdet 7 mm puiset ja 10 mm muoviset puikot. Kudoin neljällä 7 mm puikolla ensimmäisen säärystimen, kolmella toisen ja taas neljällä kolmannen. Toisesta ja kolmannesta tuli samankokoiset. Miksi ensimmäinen on noin iso? En ymmärrä?? 10 mm puikoilla tulee vielä 2 cm leveämpää kudetta. Käsialani on ollut jo pitkään melko tasaista ja sukista tulee samankokoisia.
|
Rivitkin laskettu moneen kertaan? |
Ohje 7 mm puikoilla Novitan hilelangasta:
30 silmukkaa rimpulakintuille tai kuudella jaollinen määrä. (36 normisäärille)
* 5 oikein 1 nurin
* 4 oikein 2 nurin
* 3 oikein 3 nurin
* 2 oikein 4 nurin
* 1 oikein 5 nurin
* Neulo kerros nurin
* 5 nurin 1 oikein
* 4 nurin 2 oikein
* 3 nurin 3 oikein
* 2 nurin 4 oikein
* 1 nurin 5 oikein
* Neulo kerros oikein
jatka alusta
|
Ei nilkat palele! |