Rohkaistuin jopa kysymään sijaisuuksia hiihtoloma- tai pääsiäisviikoille, vaikka olin juuri lukenut, että kaikki yli 45-vuotiaiden hakupaperit heitetään roskiin ja Lahden työttömyysluvut ovat maan korkeimpia. Onnisti! Vihdoin parin vuoden tauon jälkeen saan työlläni ansaittua palkkaa.
Aloin heti kutomaan varasukkia päiväkotilaisille. Nallelangat ovat sopivan ohuita ja sopivat kenkiin. Silti niissä on villan lämpö eikä pieniä ihkuvarpaita palele.
Joka kuuseen kurkottaa... |
...se katajaan kapsahtaa |
Jämälankasukat |
Tuli vesikelejä muutama ja huomasin, että varatumpuillekkin olisi käyttöä. Taas lähti ihan lapasesta. Ensin tein yhdet Nallelangasta. Sitten keksin, että voin käyttää Socki fine -lankaa toisena Nallen kanssa, niin saan tiiviimpää kudosta ja ihan kivathan niistäkin tuli.
Varret oli tehty 45 silmukalla ja 3mm:n puikoilla. Vaihdoin 2,5:mm:n puikkoihin ja kavensin 5 silmukkaa. Tumpuista tuli yllättäen identtiset väritykseltään, vaikka en kohdistanut lankaa mitenkään. Ainoastaan peukun sössin. Se olisi ollut myös saman värinen, mutta tein toisesta peukusta 2 riviä liian lyhyen ja katkaisin langan ennen kuin huomasin virheeni. Pienessä peukun päässä ylimääräinen lanka olisi tuntunut ikävän ahtaalta, niin kudoin uuden peukun ja värit ei nyt täsmää.
Onneksi tuli hiihtoloma työputken väliin. Olin perjantain nuhanen ja illlalla nousi kuume.Tämä taitaa olla työn ainoa huono puoli, että kaikkille taudeille altistuu jatkuvasti.
Mukavaa lomaa kaikille lomalaisille!