Pääntien aloitin 4 oikein, nurin -rivillä ja tein molempiin reunoihin myös koko matkalta 6 silmukan verran oikein nurjaa. Toiseen laitaan tein myös 5 napin reikää. Valepalmikon eteen ja taakse kudoin nurjan silmukan eli yhteensä 5 silmukkaa. Lisäsin joka toisella kerroksella valepalmikoiden eteen ja taakse silmukan vielä pari kuviota hihojen jälkeenkin. Sitten päätin, että nyt on tarpeeksi leveyttä. Hihoihin laitoin apulangan siksi aikaa, kun jatkoin työn helmaan asti.
Hihat poimin sukkapuikoille ja kudoin loppuun samanlaisen oikein, nurin rivin kuin olen alkuun pääntiehen, helmaan ja kumpaankin reunaan tehnyt. Napit vielä ja nuttu on valmis.
Pari kerää riitti noin 64-70 cm kokoisen vauvan nuttuun. Olisi pitänyt ostaa pari kerää lisää, niin olisin saanut myös housut tai sukat samaa sarjaa.
Langasta tuli jotenkin niin kesäiset fiilikset. Mukavaa päivää!