sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sukkia ja kokeiluja

Kyllä huomaa, etten ole neulonut vähään aikaan, tai no, joo, koko viime viikon. Oli höyry päällä! 
Kudoin ensi alkuun kolmet lasten sukat. Ajattelin viedä varasukiksi päiväkotiin, jonne menen työharjoitteluun. Yhdet tosin jo varattiin muualle, mutta pääsen neulomaan lisää.
7-veljestä langasta räsymattosukat
Sockilangasta, varsi omalla kuviolla, ehkä..
Neuloin ensin yhden rivin oikein ja toisen nurjaa, kolmannen oikein ja sen jälkeen seuraavia riviä vaihdellen; 2 oikein edestä yhteen langankierto, 1 o, langankierto, 2 oikein takaa ensimmäiseen riviin ja joka toiseen riviin oikeaa. En katsonut kuviota mistään, mutta saattaa olla jollain nimellä jo joku aiemminkin tehnyt samaa.
Kolmannet sukat neuloin Mellan Raggi-langasta. Malli on samaa kuin Nina Laitisen Twist or not -sukissa, mutta kolme ensimmäistä riviä kuten edellisissä sukissa. Tälle mallille taitaa myös löytyä muitakin nimiä.

Tytär pyysi unisukat. Nalle-lankaa kaapista löysin. Kudoin sukkiin kantapääkavennuksen hieman eri kohtaan, kun aiemmin olen tottunut tekemään. En nilkkaan vaan kantalapun alapäähän. Sukat istuvat jalkaan hyvin ja kavennus suoristuu vaakatasoon, kun sukan laittoi jalkaan. Omaan silmään vanha totuttu kavennus näyttää kuitenkin mukavammalta ja nämä jäi kokeiluiksi.



Toisenkin kokeilun tein, kun aiemmin olen ihmetellyt, miksi oma nurja raitani näyttää erilaiselta, mitä malleissa on? Joku fb:ssä osasi selittää, että tehosteraitaan tarviikin tehdä kaksi riviä; ensin oikealla yksi rivi tehosteväriä ja toinen nurjalla. Ensimmäinen oikein neulottu rivi jää toisen nurjaa neulotun alle piiloon. Vasemmassa kuvassa yläkulmassa on aloitettu rivi, niin kuin ennen tein ja muut raidat on neulottu kahdella rivillä, kuten kerroin.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti