Keväällä tuli totaalinen stoppi neulomiselle. Syynä kyllästyminen.
Kesä meni muuttaessa pienempään asuntoon ja piti saada kierrätykseen ylimääräistä tavaraa. kierrätykseen laitto jatkuu edelleen. Lankojakin näkyy siunaantuneen ihan älyttömiä määriä, jotka aiheuttivat lisästressiä, ei mielihyvää, niin kuin alunperin on ollut tarkoituksena.
Kesä meni myös enemmän töissä ja vähemmän kasvimaalla. Isäni on huonossa kunnossa ja muutamaan otteeseen sairaalassa ja hänen asioiden hoito vei oman aikansa. Vanhusten huonokuntoisuus ja sairaalapaikkojen vähyys on iskenyt päin näköä tänä kesänä avokämmenellä.
Podin stressiä, kun en ehtinyt nauttia upeasta kesästä juuri lainkaan. Oli pakkaamista, töitä, asunnon tyhjentämistä, loppusiivousta, muuttoa, kaupassa käyntiä, pyykkiä ym arjen pyöritystä.
Vihdoin alkoi kauan kaipaamani kesäloma. Sunnuntaina kävimme Repoveden kansallispuistossa 3,6 km Ketunlenkin kiertämässä. Paikka oli selkeästi merkattu ja portaita laitettu jyrkimpiin kohtiin.
Illalla vihdoin kaivoin laatikosta esiin lempivärilangat ja sain kaivatun innostukseni neulomiseen takaisin. Sukka syntyi nopeaan ja tänään pari sille.
Tänään lähdimme Evon retkeilyalueelle suurin odotuksin eväät mukana. Kävin viimeksi Evolla bussilla 2005 ja silloin paikka oli hieno. Tänään emme löytäneet kyseistä kohtaa. Emme löytäneet muuta kuin kapeita metsäpolkuja, vaikka lähdimme kiertämään neljältä eri parkkipaikalta merkattuja reittejä. Ensimmäinen polku oli kylteistä päätellen talvella hiihtoreitti.
Leirintäalueen parkkipaikalla oli iso katos ja joku kesäteatterin näköinen lava, isoja muovikatoksia ja pitkälti kaadettua metsää ja hiekkaista kenttää. Ei millään muotoa viihtyisän näköinen paikka. Kysyttiin vastaantulleelta työmieheltä neuvoa, muttei osannut kertoa.
Eräs tuttu neuvoi Vaarinkorven laavun nimen. Eräässä blogissa sanottiin, että laavun viereen pääsee autolla. Google neuvoi tielle kohtaan, joka oli heinittynyt ja näytti paikan olevan 3 km metsään päin. Peruutin 2 km takaisin, koska tie oli niin kapea, ettei siinä voinut kääntää autoa. Metsään lähti tien molemmin puolin risukkoinen polku, toisella puolella oli joitain kylttejä. Missään ei mainintaa laavuista tai Vaarinkorvesta.
Koululta lähdimme jotain koululaisten rastipolkua kiertämään, mutta sekin oli pelkkä polku. Päätimme, ettei tänne ainakaan tarvi tulla. Joimme termarikahvin ja kaakaon ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.
Ei ihan hukkareissu kuitenkaan ollut. Keräsin pari litraa tatteja ja keitin niistä kermaisen keiton kotona. Hyvää tuli ja mieli parani.
