torstai 13. helmikuuta 2020

Jämälangat sukiksi

Tämän Uudenvuodenlupaus on sama kuin edellisenä vuonna eli saada lankavarastoja pienemmäksi. Viime vuosi sujui alussa oikein hyvin mutta loppua kohden tuli joulukuussa muutama repsahdus ja lankojen määrä taisi pysyä melko vakiona edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka mielestäni olen melko ahkera ollutkin ja lahjoitin jopa pois 3 muovikassillista lankoja, joista en ilmeisemmin olisi tehnyt mitään. Olivat liian paksuja tai ohuita. Päätin myös, etten osta muun paksuisia lankoja kuin Nalle, 7-veljestä tai Socki.

Sateenkaarilangasta sain alun samanlaiset, mutta hieman ennen kärkeä piti pari riviä ennen kärkeä tulla erilainen.. huoh!
Sitten kaikki pidempään pyörineet jämät kehiin ja pois silmistä pois mielestä. Tämmöiset niistä tuli. Ehkä pidän yösukkina  tai annan johonkin keräykseen.

Tytär toi Turkista viime keväänä ohutta lankaa ja sitä seuraavaksi tuhoamaan. Teen vaikka lasten varasukkia päiväkotiin. Lanka on niin ohutta, että hermot menee kutoessa. Ensi kerralla saa tuoda paksumpaa sukkalankaa ja ehkä vähän kauniimman väristäkin. Itse tämän valkkasin, mutta valokuvassa näytti jotenkin kivemmalta.
Ensimäiset parit annoin kummitytön pojille, kun poikkesi meillä. Vielä oli lankaa jäljellä. Sain vielä liki kahdet parit. jälkimmäisiin piti tehdä kärjet eri langasta.
Seuraavaksi Nalle-lankajämät käyttöön. Ensin lilat pois ja seuraavaksi muut. Värikkäiden sukkien työ tökki ja lopuksi vielä toisen sukan kärjessä vaalean punainen lanka loppui, mutta lopputulokseen olen silti melko tyytyväinen. Tietty olisin voinut vielä purkaa jaa kutoa toiseenkin harmaan kärjen, mutta laiska kun olen, niin jäi näin. Vielä jäi tummempaa pinkkiä ja beigeä lankaa pariksi raidaksi johonkin sukkiin, mutta muut nöttöset sain käytettyä.


Jouluna aloittamani palapelikin valmistui hiljalleen. Onnistumisen iloa molemmissa; pienet nöttöset pois ja valmiiksi koottu palapeli.
Isänikin oli taas saanut käveltyä puhki yhdet sukat, niin kudoin varsiin uudet kärjet. Lopusta nöttösestä sain tuolille sukat. Ei kolise lattiaan, kun siirtelen ja nostelen tuolia.


Kun alkuun pääsin, niin siirryin kirjaviin lankoihin ja tein muutamat lasten sukat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti