perjantai 15. syyskuuta 2023

Heppajuttuja ja Katsesukat

Työkaverini kyseli, haluanko ostaa osuuden ravihevosesta? Innostuin ja ostin itselleni ja tyttärelleni puoliksi 5 % osuuden. Aikaisempi kokemus hevosista ja raveista on vuoden 1976 Uudenvuoden ravit Lahden vanhalla raviradalla ja paleli niin pirusti.

Tämän päähänpiston innoittamana aloin kutoa itselleni Lumi Karmitsan Katse-sukkia. Vähän harmitti, kun resori on ohjeessa 2 oikein ja 2 nurin, vaikka kuvassa se oli jotain muuta, ehkä valepalmikkoa. Neuloin kierrettynä joustinneuleena oman resorini. Varret 4 mm puikoilla ja kärkiosan 3 mm puikoilla.

Varsamme on Saxeli, Suvi Perttusen tallin hevonen, joka oli Larva-Jussilan tilalla Ilmajoella kesän ja siirtyi valmennettavaksi Orimattilaan.

Muutakin on ehtinyt tässä sukan edetessä tapahtua. Kevätflunssa, Tallinnan ja Milanon matka ja isäni hautajaiset ja asunnon tyhjennys, tuntuu että pää sekoaa.

Kävi vielä niin, että kun sain ensimmäisen sukan valmiiksi, niin huomasin, ettei kaapeista löytynyt enää Nallen grafitin harmaata, ei myöskään kaupoista. Onneksi fb ryhmässä yksi ystävällinen lupasi lähettää minulle 5,60 eur kerän. Lupasin maksaa hänelle enemmän, koska postimaksut jo veivät ison osan. Hänpä oli niin kiltti, ettei ottanut enempää rahaa ja yllätys oli, että kerä saapui postista ja oli vielä niin hienosti purettu,etten joutunut solmujakaan availemaan koko sukan aikana. Iso kiitos, jos luet postaustani!

Nyt on sukat valmiit ja jo toisen sukan aikana opettelin latvialaisen palmikon you tuben hyvän videon avulla. Meni vähän pieleen muutaman kerran, mutta saa jäädä. Ensimmäisestä selvisin aloittelijan tuurilla.


Saxeli oli Hippoksen varsanäyttelyssä ja ylsi näyttelyn parhaaksi varsaksi 48 pisteellä II+ (1/15)

Kuva: Jenna Kansanoja

Kuva: Jenna Kansanoja

Saxeli kotiutui syyskuussa Orimattilan ja käytiin viikolla vähän katsomassa, kun aloitti eskarin. Komea, hyväkäytöksinen ja reipas poika.



 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti