sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hilelangasta virkattu kauluri

Testissä kissakaan ei kiemurrellut = lämmin!
Kävin Lahden kaupunginteatterissa katsomassa musiikkinäytelmän ”Kun tyttö on hyvä”. Tykkäsin tosi paljon! Väliajalla näin yleisössä muutaman ihanan käsityöidean. Eräällä katsojalla oli kaulassaan ohuesta kimaltelevasta valkoisesta langasta virkattu hapsuhuivi. En löytänyt ohutta kimallelankaa, joten ostin Novitan hilelankaa ja tein 10 mm virkkukoukulla itselleni tuubihuivin. Malli on lienee samaa kuviota. Hänen huivissaan oli lähemmäs kymmenen kuviosarjaa ja ne erottuivat paremmin.

Näin hyvä kuva tuli väritulosteesta, jonka päälle piirsin ohjeen. Ehkäpä joskus jo meidän aikana, voi kopiokoneella tulostaa valmiin työn, kun syöttää ohjeen ja langan koneeseen!?
Viihtyi jopa pidempään huivi kaulassa lintuja tiirailemassa.

Ei kolota vanhankaan niskaa enää.


Tein vielä pienemmällä koukulla ja ohuemmalla langalla mallineuletta, jotta näkisitten kuvion paremmin. Hmm.. Taidankin tehdä virkatun tiskirätin tällä mallilla puuvillalangasta, kun en osaa kutoa pitsikuvioita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti