lauantai 1. maaliskuuta 2014

Karnaluks

Olen kauan haaveillut käyväni Tallinnassa käsityöliike Karnaluksissa. Eilen se vihdoin toteutui. Laivalta saimme ohjeet, että satamasta bussilla 2, jäämällä Autobuss jaamin pysäkillä pois, pääsemme helposti perille. Kävelimme pysäkiltä noin 100 m takaisin kaupunkiin päin ja valoista tien yli näkyi oikealla valkoinen nelikerroksinen talo, Valgee maja ja siinä sivustalta viimeinen rappu Osoite Hermanni 1. Käytäsvässä luki pienellä Karnaluks ja kolmanteen kerrokseen kapuamalla, rautaoven viereistä ovikelloa soittamalla, pääsimme sisään.

Vanhan kaupungin kujilla
Ensitunnelmat olivat kuin aikanaan lapsena Lahen Lelulassa, pienessä lelukaupassa, jossa oli leluja lattiasta kattoon. Tämä oli koko kerroksen laajuinen käsityöliike, jossa oli hyllyjä riveissä ja tavaraa lattiasta kattoon. Siellä vierähtikin parituntinen henkeä haukkoen ja miettien mitä jaksan kantaa koko loppupäivän laukussani iltaan asti? Olisi mennyt kauemminkin ellei tyttäreni olisi patistanut jatkamaan matkaa. Onneksi liikkeellä on myös nettikauppa osoitteessa http://shop.kl24.ee/

Tiedättekö mihin tarkoitukseen tuo muovinen pipo ja hanska ovat? Vielä ei kaapista löytynyt sellaisia, mutta nyt löytyy.
Lankoja, kaulanauhoja ja vastaus edellisen kuvan kysymykseen. Ei joudu sukkapuikot kadotukseen.
Rakastan pieniä yksitysikohtia. Pieni nappi, neppari,  värikäs vetoketju tai pitsireunus muuttaa koko vaatteen sielun.

Toiset kerää kenkiä, toiset käsilaukkuja. Minä olen huomannut tuovani joka matkalta nappeja. Kevyitä kantaa, halpoja ostaa. Ihania kuin lasten karamelli.

Viimeksi poiketessani tällä paikalla oli joulutori täynnä ihania käsityökojuja. Nyt oli melko autiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti