lauantai 18. huhtikuuta 2020

Burburry -sukat

Ikkunasta tuijotellaan toinen toisiamme. Yöllä sataa lunta ja päivällä sulaa pois.
Kolmas klassinen malli, jonka päätin kutoa sukkiin oli burburry-kuvio. Värit valikoituivat jämälankojen mukaan. Melko värittömiä olivat, paitsi punainen..

Pystyraidan virkkaaminen sukan päälle oli yllättävän haastavaa. Kudoin sukat 3 mm puikoilla, mutta virkkasin pystyraidan 2,5 mm koukulla. Melko vaikeaa oli vetää lankaa ahtaasta raosta ehjänä taustapuolelta työn eteen. Tähän ongelmaan löytyikin syy. Joku avulias kertoi, että pystyraidan kohta neulotaan nurjana, niin siihen jää väljempi rako ja silloin saman kokoinen virkkuukoukkukin sujahtaa helpommin läpi.
Ensimmäinen sukka valmis. Varteen tuli liikaa silmukoita. Edelliset kutomani sukat ovat olleet kuviovartisia ja siten niistä on tullut tiukempia. Näistä kudoin muutoinkin omaan jalkaan numeron liian lyhyet, niin että joku paksumpipohkeinen saa nämä.

Ihan tyylikkäät tuli. Taidan tehdä vielä itselle sopivammat, hiukan eri väreillä. Joku oli tehnyt pystyraidt neulalla harsien. Ehkä pistelen seuraavat sukkat sellaisilla raidoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti