keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Lauantaivapaa ja perussukat kiitokseksi

Vihdoin oli päivä aikaa itselle. Täysin vapaa lauantai. Lähdin aamupäivällä tyttäreni kanssa kävelemään Vesijärven satamaan. Päivä oli sumusta harmaa. Kaipasin väriä elämään ja ostin ihanan raikkaan värisen viikkokimpun illan väripilkuksi.


 Aamupäivällä sain siivottua keittiön, wc:n, eteisen ja olohuoneen. Keittiöön ripustin jouluverhot ja vaihdoin pöytäliinan. Olen aiemmin yrittänyt noudttaa jonkun ammattisiivoajan vinkkejä ja putsannut jää-, kuiva-aine- sekä roskakaapin alkuviikosta eri päivinä. Myös lääkekaappi tuli siivottua ja pyykit pestyä. Sitten olikin jo vaikeampia haasteita heittää tarpeettomia tavaroita, kenkiä ja vaatteita pois. Näissä onnistuin surkeasti ja makuuhuoneessa on pienoinen kaaos, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa jouluun aikaa!

Olen pari viikkoa kutonut hitaasti edistyvään tahtiin perusvillasukkia kiitokseksi työkaverilleni, jolta olen saanut muutaman kerran kyydin kotiin ja säästänyt kotimatkaan kulutettua aikaa reilulla tunnilla. Tänään sain villikset vihdoin valmiiksi. Kastelin sukat ja laitoin pyyhkeiden väliin siliämään ja kuivumaan yöksi. Toivottavasti ovat sopivat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti