sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Olgasukat ja Socki-lanka

Taas tuli todistettua, ettei halvalla saa hyvää. Tilasin muutaman kerän Socki-lankaa ja aloin kutoa innoissani Olga-sukkia. Kudottuani pitkän tovin, huomasin, ettei kuvio taida muuttua. Aloitin tekemään toista sukkaa kohdasta, jossa edes aloitusvärit osuisivat kohdilleen, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäivätkin.. Kun olin tehnyt toista vartta pitkän matkan, niin huomasinkin, että kuvio jatkuu. Tein ensimmäisen sukan 4 mm ja toisen 3,5 mm puikoilla purettuani sen ensin.



Tein ensimmäsiin sukkiin ruskean kantapään ja koska jälkimmäisissä oli hennommat värit, niin tein niihin valkoiset kantapäät. Uudesta kerä aloitetut kärkiosat olivat yllätys, yllätys taas aivan eri kuviota kuin ensimmäinen kerä. Tässä kerässä oli tosi pitkä valkoinen osuus. Sain kudottua ensimmäiseen sukkaan kärjen ja aloitin toista sukkaa, kunnes tuli solmukohta vastaan. Pian huomasin, että langassa oli vielä kaski uuttakin solmukohtaa..






Aloin purkaa kerää kohtaan, josta löytyisi se pitkä valkoinen osuus. Huomasin, että siitä kohden, kun kudon takaisin päin kerää, niin tulee sama kuvio kuin ensimmäisessä sukassa. Sain ensimmäisen parin valmiiksi. Ihan kivan näköiset ovat jalassa.


Toista sukkaa jatkoin myös, mutta kuvio yhtyi solmun kohdassa toiseen sukkaan? Mitäs nyt?? Kerin langan ja katsoin olisiko siinä vielä kahta samanlaista kohtaa, mutta ei löytynyt..



Ensimmäisen kerän loppupätkästä sain toiseen sukkaan kärjen, joka oli yllättäen sama kuvio kuin aiempi kantapään jälkeinen kuvio. Kudoin sukalle paria jälkimmäisestä kerästä ja olin jo kavennuksissa, kun huomasin, että tuttu kuvio tuli vastaan peilikuvana.. ei kun purkamaan.



Hip Hei! Ihmeiden aika ei ole ohi. "Kiitokset sinne taivaisiin..", hyräilin. Loppupätkistä voin tehdä vielä tupsuja, tai heitän roskiin..





Socki-langasta ei tule suosikkiani, vaikka pehmeää neuloa onkin. Ehkä toimii paremmin pipoissa tai jossain neuleessa. Tykkään, että sukat ovat lähes samaa paria tai edes näyttävät siltä, että on tehty tarkoituksella joku erilainen juju niihin..



Lähdin ulos aurinkoon viilentämään tunteitani ja kasvimaalle vei tieni. Siellä näin neljä rusakkoa juoksentelevan kilpaa edestakas. Ihanaa! Kevät tulossa.



Seuraavat Socki-pertsasukat puikoille. Näistä tein suosiolla eriparisukkia.


Meidän miehille kyllä kelpaavat..






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti