tiistai 4. huhtikuuta 2017

Huopatossut

Tilasin Adlibrikselä pari kerää Novitan Joki villalankaa ja kokeilen tehdä ensimmäistä kertaa huovutettuja tossuja. Ohjetta ei ollut, mutta katsotaan, mitä saan aikaiseksi? Tein ensin koesukan 5 mm puikoilla 40 silmukalla ja toisen samanlaisen, mutta yksi 50 g kerä ei riittänyt kuin kärkikavennuksiin saakka. Aloin tarkastella sukkaa tarkemmin ja huomasin, että sukan varsi on niin leveä, että siitä voisi hyvin pudottaa pois 4 silmukkaa. Purin sukat.
 
 

Tein uuden parin 36 silmukalla, eli jokaisella puikolla 9 silmukkaa. Kudoin 15 riviä sileää oikeaa ja viisi riviä puikoilla 1 ja 4 (=taakse jäävä osa) kierretty oikein (=eli oikea silmukan takareunasta kudottuna), nurin -joustinta. Puikoilla 2 ja 3 (=eteen jäävä osa) edelleen pelkkää oikeaa.


Tykästyin sileään vahvistettuun kantapäähän. Se tehdään samalla lailla kuin vahvistettu kantapää, mutta oikat silmukat kudotaan kierrettynä eli silmukan takareunasta kudottuna. (Jos kudot etureunasta oikean silmukan, niin kantapäähän tulevat syvemmät "raidat", muutoin on saman vahvuinen).



Jossain oli ohje, että neulo nurjalla ensimmäinen rivi kantapään laidasta nostettuja silmukoita. Olen tehnyt näin lähes aina ohjetta kokeiltuani. Kantalapun silmukat neulon oikealla ja vain sivusta nostetut ensimmäisen rivin nurjalla. Nurja rivi näyttää ommellulta, varsinkin, jos sen tekee eri värillä kuin kantapään.

Minä olin ensin sylissä..
Ehdin viereen


Nostetut silmukat neulottu 1. rivillä nurjaa.

Kärkikavennukset tein joka rivillä ja joka puikolla (jokaisella puikolla oli aluksi 9 silmukkaa).
Ensimmäisellä rivillä neuloin 1 oikein, 2. ja 3. silmukka yhteen, loput oikein joka puikolla.
Toisella rivillä 2 oikein, 3. ja 4. silmukka yhteen, loput oikein joka puikolla.
Kolmannella rivillä 3 oikein 4. ja 5. yhteen, loput oikein joka puikolla.
Neljännellä rivillä 1. ja 2. silmukka yhteen, loput oikein joka puikolla.
Viidnnellä rivillä 2 oikein, 2 yhteen
Kuudennella rivillä 1 oikein, 2 yhteen joka puikolla.
ja loput 8 silmukkaa vedin silmäneulalla ja langalla yhteen.



Lankaa jäi jäljelle 50 grammasta pieni kerä, joten seuraavien sukkien varren tein 38 silmukalla, mutta muutoin samoin. En tiedä, kuinka paljon tämä lanka huopuu koneessa. Jossain olen kuullut jopa  40% eli liki puolet.

Piirsin kuvaan toiveeni huovutuksen jälkeen..


Valkoisesta kerästä tein samanlaiset sukat poikkeuksena varteen 38 silmukkaa. Niihin tein normi vahvistetun kantapään ja neuloin kantalapun sisäreunasta nostetut silmukat oikein.



Aiemmin olen huovuttanut patalappuja norjalaisesta ja Huopanen-villalangoista ja ne huopuivat hyvin. Koneeseen kannattaa laittaa sukkien sisään elmukelmua hakaneuloilla kiinni, niin ei huovu tasoksi ja kääntää oikea puoli päällepäin koneeseen, niin, että kelmu jää sukan sisään.



Pesin lakanoiden seassa 60 asteessa. Koneesta tulee vain myttyjä. Ei kannata pelästyä.



Näitä kun venytellään ja vanutellaan, niin saadaan tossuihin oikea muoto. Tossut kutistuivat noin 40 % pesussa.




Tein vielä muutaman tuunauksen. Varteen resorin 7-veljes langalla ja tähden Nallelangalla, jotka eivät huovu.




Olenko tyytyväinen? No olen, jos mahtuvat jalkaan.



Valkoiset sukat huovutan joskus toiste ja teen niistä oman postauksen.

Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä. Otin pyörän talviteloilta ja pyöräilin Oululaisen tehtaan myymälään. Reissu on reilun 10 kilometrin pituinen. Riittävän pitkä talven tauon jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti