sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Äitienpäiväsukat ja Kööppenhaminaa

Matkalaukkuun pakkasin puikot ja päätin kutoa Tanskassa Niina Laitisen Taimtarhryhmään tulevan äitienpäiväsukkien ohjeen mukaan sukat. Katsotan kenelle tulevat? Vielä en ole varma..


Sukka on jo hyvällä alulla ja Kööppenhaminassa jo valkovuokotkin kukkivat.

Kiersimme ensimmäisenä iltana kirkkopuistoa, joka on tulevan työharjittelupaikkani vierressä. Sieltä löytyi satusetä Hans Christian Andersenin hauta. Maahan oli istutettu kukkia ja tökitty kuulakärkikyniä. Samassa puistoss näin kissan, joka olikin patsas. En tiedä, onko joku haudannut myös kissansa tänne, kun siitä ei löytynyt kenenkään nimeä eikä päivämääriä.

Kaupunkiin päin mentässä näkyi patsas, johon oli osalle lapsista neulottu punaiset pipot.
Kutojia löytyy siis täältäkin.

Vaikka kuinka kieli poskessa lukee ohjetta, niin välillä huomaa, ettei ihan ole symmetriset ja jotain on jäänyt väliin. Onneksi osaan korjata, ettei tarvi purkaa kuutta riviä.


Huoneessamme on kivoja vanhoja esineitä. Olisi kiva tietää niiden tarina. Sukkani on jo edennyt 30. päivän kohdalle hitaasti, mutta varmasti.


Eilen oli viimeinen vapaapäivä ja kiersimme puistoissa ja Frederiksbergin eläintarhassa. Sain sukan kantapäävaiheeseen. Tänään alkoivat työt.


Socki-lankaa 3 mm puikoilla

Ihanan kesäinen viikonloppu tuli Tanskaan. Kiertelimme kaupungilla ja etsimme pientä merenneitoa, jonka vihdoin löysimmekin. Nyhavnissa kysyimme reittiä, niin meille kerrottiin, että sinne on noin 5 minuutin matka - nooh ehkä pyörällä. Kävelimme sinne liki puoli tuntia.



Tarttui kaupungilta muutakin mukaan. Harmi, etten ottanut toisia puikkoja mukaan. Täytyy tänään varmaan ostaa, kun äitienpäiväsukan välityönä voisi tehdä vielä jotain. En vielä taida tuota Hyggen ideaa, mutta vielähän täällä ollaan kolme viikkoa.

Edellinen viikko hurahti vatsataudissa, joten sukat eivät kerenneet äitienpäiväksi. Nyt sisäistin Hyggen ja viikonloppu chillailtiin puistoissa katsellen ihmisiä. Lämpimällä säällä oli myös jonkin verran osuutta asiaan.



Vihdoinkin sain sukat valmiiksi. Ilmat täällä ovat olleet helteisiä, niin sukan kutominen jäi hetkeksi. Kohta lähtee viimeinen viikko käyntiin ja palailen kotiin tyttärelle sukat valmiina. Mukava matka, ihanat työkaverit, mutta kaipaan tytärtä, kissoja ja kotiin ja kasvimaalle jo valtavasti.
ØST, VEST HJEMME BEDST!


Sopivat ja lämpimät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti