maanantai 2. huhtikuuta 2018

Unelmien Puutarha Cal -virkattu peitto

Taas aloitin uuden Unelmien puutarha CAL-peiton. Projekti alkoi 23.3.2018. Tällä kertaa tämä jää itselle. Ajattelin ensin tehdä työn kirkkaista jämälangoista, mutta palasta alkoi muodostua sellainen 70-luvun värioksennus, että siirryin hillitympiin väreihin. Peittoon tulee 12 erilaista palaa, jokaista kaksin kappalein. Päätin, etten tee identtisiä, niin lankoja voi käyttää niiden riittävyyden mukaan. Palojen suunnittelija on Anne Vierimaa.

Vaikka Pääsiäinen on tuloillaan, ei kotonani ole muuta keltaista kuin pääsiäiskoristeet ja oranssia kliivia, joka yllättäen puhkesi kukkaan, joten jääköön keltaisen ja oranssin sävyt langoissa sukkiin raidoiksi. Virkkasin palan 7-veljeslangoista 4 mm koukulla ja palasta tuli reunoineen yllättävän suuri, 40x40 cm.



Toisen Daaliapalaan virkkasin punaisen kukan..




Viikon 13 kukkanen oli orvokki. Huomasin tässä vaiheesa, ettei daalian terälehdet menneetkään sävy sävyyn yhteen. Kaksi kotoa löytynyttä vaaleanpunaista kerää olivatkin ilmeisesti eri vuosien lankoja. Ensimmäinen siniseen taitettu ja toinen, uudempi enemmän keltaiseen vivahtava. 

 

Tämä pala oli huomattavasti hankalampi, kuin ensimmäinen, tai sitten en lukenut ohjetta tarpeeksi tarkkaan. Ekassa palassa on muutama virhe, mutta en korjaa, koska palat eivät ole muutoinkaan identtiset, niin en ruoski itseäni tällä sen enempää. Toisen osasin heti oikein ekalla yrittämällä.


Kiitän ja kumarran.
Vihdoin sain oman torkkupeiton.
Kumman valitsen?
Seuraava torkkupeiton palaohje tulee vasta perjantaina. Mitähän tähän väliin, muuta kuin opiskelua?
Tarvii varmaan mennä lankaostoksille. Harmaat langat alkavat loppua. Otin jo Socki-lankojakin käyttöön 7-veikkojen lisäksi. Katsotaan, kuinka ison peiton teen ja päästänkö luovuuden valloilleen? Tarkoitus oli tuhota varastoja, eikä hamstrata lisää lankoja vanhojen tilalle.

Eilen oli aurinkoista ja tänään pyryttää. Kesä se keikkuen tulevi. Mukavaa pääsiäispäivän iltaa! Huomenna palaillaan arkeen!

Sellainen yö! Lunta tullut noin 30 cm - kaunista!
Viikon 14 kukka oli unikko. Langat alkoivat käydä vähiin ja tein unikon viimeisen kerroksen vahingossa puolipylväillä vaikka ohjeessa oli pp. Onneksi virkkasin näin, muuten lanka ei olisi riittänytkään ja kukista tuli mielestäni kauniita.


Kissoja kiinnostaa, kun levitän palat.
En ole tässä..
Niin nämä viikot etenee alkuviikosta tuli lunta taivaan täydeltä ja loppuviikosta satoi vettä ja lopulta tuli aurinko esiin ja ensimmäiset kukat puhkesivat kukkaan..


Blogi jatkuu palojen valmistuessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti