perjantai 20. huhtikuuta 2018

Top in Köpenhagen, DK


Jänskättää ehkä normaalia enemmän tämä matka. Lähden Kööpenhaminaan kuukaudeksi töihin.Onko huoneessamme lakanat tai pyyhkeet? Onko paikassa pyykinpesumahdollisuutta? Miten saan mahtumaan kuukauden tavarat pieneen matkalaukkuun? Vanhukset ymmärtävät ruotsia, mutta ymmärränkö minä tanskaa?

Matkasukikseni valmistui Tanskan lipun mukaan punavalkoiset flower-rowt ja ristiinvahvistetuilla kantapäillä. Matkalaukkuun pakkaan ainakin passin, punavalkoisen uuden hammasharjan, puikot ja lankaa - vai onkohan Kööpenhaminassa lankakauppoja?


Kotimieheksi kissoja vahtimaan jäävälle tein Novitan Nallelangasta kevyemmät kumpare-kesäsukat. Tällä kertaa en nostanut kantapään silmukoita puikolle, vaan neuloin ne suoraan silmukan läpi. Ei jäänyt reikiä. Suosittelen kokeilemaan tätä tekniikkaa, jos yleensä tuppaa jäämään reikä sivulle.



Punainen lanka loppui kesken ja uuden kerän väri on hieman eroava edellisestä. Sukkaan jäi raita, ohuesti harmittaa, mutta koska aion itse niitä pitää, niin olkoon.

Vielä löytyi isältäkin kasa risoja sukkia, joten lupasin tehdä niihinkin ennen lähtöäni uudet kärjet. Toin aluksi parit kotiin. Saa pärjätä niillä kuukauden. Isälle kelpaa eriparisukat ja käytän hänen sukkiinsa Sockilankojen jämät.

Koulussa ollaan käyty läpi taiteen avulla kuntoutumista ja vierailtu taidenäyttelyissä.
Tässä muutama otos- Voimaantukaa :)


Hollolan Wellamo-opiston lasityönäyttelyn töitä ikkunan läpi kuvattuna.
Lahden Kipinässä Kymintiellä Kaarisillan näyttely.
Lahden taidemuseon näyttely, Hymyilevä kuolema.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti