torstai 26. tammikuuta 2017

Kantapääharjoituksia villasukkiin


Hollolan kirjaston kokoustilassa on joka kuukauden kolmas tiistai 17.00 - 18.30 ilmainen Novellikoukku. Siellä tehdään omia käsitöita ja Hollolan näyttämön Erkki Saarinen lukee novelleja. Minun on pitänyt mennä sinne jo aiemmin, mutta nyt kun on työttömänä, niin ei ollut enää mitään tekosyytä olla menemättä. 

Mietin, mitähän tekisin ja telepatia toimi. Tyttäreni soitti ja kysyi voisinko tehdä hänen luokkakaverinsa serkuille sukkia? Joten niitä sitten..

Meitä oli siellä noin kymmenen naista tekemässä käsitöitä ja yksi mies kuuntelemassa. Mies ei ottanut hitsausvälineitä mukaan, jotta me muut kuulisimme paremmin. Käsityö sujui nopeaan mukavia tarinoita kuunnellessa. Varmaan menen toistekin.


Tämän sain kirjastossa tehtyä
Jatkoin kutomista kotona ja ajattelin kokeilla toisen sukkaparin jälkeen kutoa seuraaviin toisenlaiset kantapäät. Punaisissa on vahvistettu kantapää.


Vihreissä ristiinvahvistettu kantapää ja sinisissä vahvistettu kantapää siten, että oikea silmukka on neulottu takalaidasta, kun punaisissa neuloin sen silmukan etulaidasta. Ohjeita löytyy vaikkapa youtubesta.



Punaisista kantapäistä tuli raidalliset, sinisistä tasaiset ja vihreistä ruudulliset. On makuasia, mistä itse tykkää? Kaikki ovat vahvuudeltaan samanpaksuisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti