sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kirjoneulesukkaharjoituksia

Kun kerran ostin ruutuvihkon kirjoneulemalleja varten, niin aloin heti piirtelemään ohjeita. Ensiksi piirsin norsun ja kuvio on jaollinen 10 silmukalla, joten tein 40 silmukkaa alkuun. 




Koitin tehdä toisen sukan ostamallani langanohjaimella mutta siitä tuli niin kireä, että purkuun meni. Oma käsialani oli taas löystynyt sen verran ystävänpäiväsukan harjoittelussa, että seuraavasta tuli paljon löysempi. Purkuun meni sekin.. Kehittelin uuden langanohjaimen, jotta saisin hieman kireämmäksi neulosta. (Sama, mikä ystävänpäiväsäärystimissä).



Hiilikuitupuikot olivat niin liukkaat, että putoilivat jatkuvasti työstä ja tuskastuin ohueen Nallelankaankin. Sain kuin sainkin sukat valmiiksi kaikesta harmistumista huolimatta virheineen kaikkineen.


Otin uudet 3 mm koivupuikot, valkoista 7 veljestä lankaa ja liukuvärjättyä 6 Step -lankaa ja aloin tehdä 56 silmukalla toisia sukkia. Kuvion tekeminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Kuvion täsmäyttäminen silmukoiden määrään niin, että kuviosta saa halutun ei onnistunut. Paperillakin näyttää erilaiselta, mitä valmiissa työssä. Kääk!


Kun sain varren kudottua, päätin että tämä kirjoneule ei vaan ole mun juttu! En tarvi näin paksuja sukkia sisällä enkä myöskään kumisaappaissa. Muutoin en ulkokengissä villasukkia käytä.. No ehkä hiihtäessä monoissa tai luistimissa, jos kerran talvessa innostun jompaa kumpaa harrastamaan. 




Lapset ovat enemmän pidempiä aikoja ulkona ja vanhemmat, jotka jököttävät heidän vieressään toimettomina. Ehkä heille nämä sukat ovat tarpeen ja käytännöllisemmät.

Kahdella Nallelangalla saa kirjoneuleesta saman paksuisen kun yksinkertaisella 7 veljestä -langalla. Nallelankaan tarvii pienemmät puikot ja rutkasti enemmän silmukoita. Lankaa kuluu myös kirjoneuleessa suurempi määrä, kun molemmat/kaikki langat kiertävät työtä. Ehkä tumppuja neuloessa tämä toimii paremmin ja tumpuista tulee lämpöisemmät, kun on monta tiukempaa lankaa tuulen suojana.

Kantapääkavennuksien jälkeen jätin puikoille 46 silmukkaa ja neuloin sileällä neuleella sukat valmiiksi. Poikkeuksena sivusta nostetut silmukat, jotka neuloin ensimmäisellä kierroksella nurjana, koska huomasin yhdessä ohjeessa kerrotun tällaisenkin tavan. Ihan kivalta näytti. 

Vahvistettu kantapää, jossa oikeat silmukat neulottu silmukoiden takareunasta.
Pinterestistä löysin yhden kissamallin. Näytti helpolta, mutta tässäkin piti mustaa lankaa kierrättää ympäri sukkaa vain muutaman silmukan tähden. 3,5 mm puikoilla 7-veikkaa 45 silmukalla. Sukat ovat kivemman näköiset sivulta. Edestä - No jaa..








Vielä täytyy jaksaa tehdä näille kahdelle viimeiselle pari ennenkuin siirryn takaisin opettelemaan muita juttuja. Joustin- ja pitsineuleella saa kapeammalta näyttävän sukat. Opeteltavaa riittää!


Nyt happihyppelylle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti