lauantai 11. toukokuuta 2019

Hiihtoloma

Olen ollut koko viikon flunssassa.. tunnollinen työntekijä vai miten se meni? Maanantaiksi toivun töihin.

Tänään lähdin aamulla palstalle suihkuttamaan herukka- ja karviaispensaita mäntysuopaliuosvedellä. Viime vuonna näintähän aikaan jäniksiä ja punatulkkuja, niin olisin halunnut nähdä niitä nytkin. Eipä näkynyt muuta kun jälkiä hangessa.
Oravan jäljet
Yhden kauniin linnun bongasin. Googlettamalla sain selville, että lintu oli Koskikara, Norjan kansallislintu, joka talvehtii Suomessa. Se lenteli pitkin joen vartta ja pyydysti sieltä syötävää.

Viime viikolla ostin Eurokankaasta keväistä kangasta ja ompelin verhot makuuhuoneeseen. Kissat kävivät jokainen vuorollaan ihmettelemässä uusien verhojen tuoksua. Onneksi uutuudet eivät päätyneet kynsien teroitukseen. Ihan hienosti tarkkailivat verhojen läpi ulkona näkyviä lintuja.
Tokmannin alennuskopasta olen joskus Hahtuvalangan hankkinut ja Kärkkäiseltä persikan väristä Laurilankaa. Pinterestiä selaamalla löysin kivan englantilaisen mallin ja ajattelin tehdä hieman uniikimmat sukat.

Kun sain yhden sukan valmiiksi, niin eiköhän joku laittanut kuvan omista sukistaan ja kertoi olevan Niina Laitisen malli. No oho! Eipä tämä sukka niin uniikki olekkaan.

Sukka jäi kopan pohjalle, kunnes toukokuussa otin itseäni niskasta kiinni ja kudoin sille parin. Onneksi olin ottanut kuvia, niin osasin tehdä saman kokoisilla puikoilla parin.
Teen usein yhden sukan ja huomaan jonkun toisen kiinnostavamman mallin tai joku pyytää väliin itselleen sukat, niin parittomia kertyy. Sukka saa yleensä parin, kun muut inspikset katoaa tai jää aikaa tehdä pari vaikka pidemmällä bussimatkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti