lauantai 11. toukokuuta 2019

Villatakkiin napit ehkä ensilumien aikoihin

Tämäkin teksti on roikkunut talvesta saakka, kun en ole saanut takkiin ommeltua nappeja..

Olen monta kertaa meinannut kutoa itselleni villatakin. Moni neule on jäänyt kesken, kun hartiani ovat jumittuneet pitkissä puikoissa. Siksi koitan kutoa nyt pyöröpuikoilla. Aloitan hihoista, koska ne voi neuloa sukkapuikoilla, joilla paremmin ehkä onnistuu.

Olen aiemmin virkannut villatakin ja se on jäänyt tosi vähälle käytölle, koska on niin kuuma. Nyt kuitenkin talvella on tiedossa päiväkotijakso ja jokapäiväiset parin tunnin ulkoilut. Silloin mikään vaate ei ole liian kuuma. Joten varustautumaan.

Suunnitelmani oli, että laitan villatakkiin langanjämiä ruskelle pohjalle. Mahdollisemman montaa väriä, koska päiväkodissa tai lasten parissa sitä tulen käyttämään. Lankana 7-veljestä, resoriin valepalmikkoa 3 mm:n puikoilla. Resorin jälkeen vaihdoin työhön 4 mm:n puikot.

Hihoista tuli tällaiset.

Ostin 80 cm pitkät 3 mm:n paksuiset pyöröpuikot. Kotoa löytyi 4,5 mm:n paksuiset pyöröpuikot, joten neuloin takkiosan niillä. Koko komeus yksissä puikoissa. En halunnut takkiosaan kirjoneuletta, ettei siitä tule liian paksu tai liian painava neuloa, mutta muutama raita kuitenkin. Halusin myös, että pääsen pienistä jämäkeristä eroon, enkä menisi ostamaan loppuvan langan tilalle uutta täyttä kerää, kuten monesti käy.

Aloitin 320 silmukalla, joka oli XL koko, koska pyöreissä puikoissa en saanut käsitystä koosta. Resorin kudottuani, purkasin sen ja aloitin uudelleen 290 silmukalla L koon. Katsoin ohjeeseen viitteellisiä silmukkmääriä, mutta olen huono seuraamaan ohjeita. Sovelsin paljolti silmukkamääriä senkin takia, että oli eri kokoiset puikot, mitä ohjeessa ja käteni ja selkäni ovat normaalia pidemmät.
Tykästyin raitoihin niin, että ajattelin ensin tehdä hihatkin uudelleen raidallisiksi. Mutta ehkä seuraavan takin teen kokonaan raidaliseksi. Tämä jää nyt tällaiseksi.
Villatakki etenee ja toistaiseksi en ole tarvinnut kuin yhden Buranan hartiakipuihin. Vähän jouduin pähkäilemään, miten hihat liitetään työhön? Onnistuin heti ensimmäisellä, vaikken oikein hoksannut ideaa.



Hihoja kavensin joka toisella kerroksella, eli oikein neuloessa hihan molemmin puolin kaksi oikein yhteen ja kaksi kiertäen yhteen.
2 kiertäen yhteen, puikko yläkautta
2 yhteen, puikko alakautta

Seuraavaksi takakaarroke
Silmukkamääriä ja ohjetta mukailin Garnstudion ohjeesta. Hihat tein XL-koon mukaan ja hieman pidemmiksi, koska itselläni on pitkät kädet. Etu- ja takakappaleosan L-koon silmukkamäärillä. Vähän sovelsin määriä valepalmikkoon sopiviksi. Tällainen siitä tuli...

Kauluksen ja nappiluiskat sain tehtyä, mutta napit jäivät odottamaan vuoroaan. Villatakki olisi tullut varmaan sopivammaksi M-mitoituksellakin.
Napit on edelleen neulomatta. Saattaa mennä ensi talveen, kun otan takin seuraavan kerran käsittelyyn.

Kevät on jo niin pitkällä, että olen laittanut kasvimaalle lisää mansikoita ja tänään kylvin kolme vakoa perunoita. Toivottavasti en laittanut maahan liian aikaisin. Hämäläinen perunankylvöpäivähän on vasta 6.6. yöpakkasten mentyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti