lauantai 11. toukokuuta 2019

Triosukat ja venäläinen tapa jatkaa lankaa

Nyt on näköjään muutama blogi aloitettuna mutta en ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Ollut töitä tai työt ovat jostain syystä jäänee puikoille tai muutoin vaan olen ollut saamaton. Koitan saada kaikki tämän vuotiset kuukauden sisään kirjoitettua ja tehtyä loppuun. Älkääpä ihmetelkö, jos tulee hiihtoloman tai talvipakkasten aikaisia juttuja keväällä.

Sain lisää lankoja, niin täytyy edellisiä saada pois jo pakosti. Ei mahdu enää mihinkään, joten lisää sukkia itselle, suvulle, tuttaville ja lahjoituksiin..

Otin kolmea ei väriä 7-veljestä. Tein hieman erilaisen alun ja nilkan resorin. Itselle tulivat nämä.


Näin kuvan facessa sukista ja raidoista tuli triojäätelö ensimmäisenä mieleen ja vaahtokarkit. 
Nämä jäävät itselle

Opettelin venäläisen tavan jatkaa lankaa, niin lopussa ei tarvitsisi päätellä lankoja. Taitaa olla vanha tapa kuitenkin nopeampi päätellä langat lopussa eikä näin.


Seuraavaksi otin neljä vajaata kerää käsittelyyn. Sain ne ihanasti kaikki käytettyä veljenpoikani sukkiin.
Veljellekin eriparijämäsukat sockilankojen lopuista.
 
Tuntuu siltä että tämä työ on toivotonta. Eihän näihin isoihin sukkiinkaan saa noita pikkukeriä upotettua. Ihmetellään täällä kissan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti