sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Koira söi pipon

Ystävä laittoi viestin ennen joulua, että voisinko tehdä uuden pipon, kun koira söi hänen tyttärensä pipon, eikä uusia samanlaisia ole kaupasta löytynyt. Sanoin yrittäväni, jos hän ostaa langat ja tuo pipon jämät malliksi..




No onneksi oli alun resorin jälkeen pelkkää oikeaa silmukkaa ja lopuksi kavennukset. Lanka oli hieman paksumpaa kuin alkuperäinen koneella kudottu, joten pienemmällä silmukkamäärällä ja vähemmillä kerroksilla tein raidat, jotta olivat saman paksuiset kuin alkuperäisessä. Kavennukset ei ihan onnistuneet ensimmäisellä kerralla, mutta onneksi jo heti toisella..


Uusiks meni..











Toivottavasti saaja on yhtä tyytyväinen kuin tekijäkin oli lopputulokseen.


No nyt!
Valmis









Tänään poikkesin viemässä haudoille kynttilät. Hautausmaa oli yhtä ihanaa kynttilämerta - ihana paikka rauhoittua.

Rauhallista Joulupäivän iltaa!


Ostin Tiimarista kukkarisukehikon ja asettelin siihen keskelle tulppaaneita. Alle laitoin puolukanvarpuja ja pinjan oksia. Kimppu koritsti pöytäämme jouluaaton ja joulupäivän iltana vein sen ja kynttilöitä äitini ja veljeni haudalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti